torstai, 13. maaliskuu 2014

The Mog kiittää

The Mog: Täällä on nyt ollut SD:n viimeiset päivät hiljaista kirjoitusten suhteen, mikä tietysti myös näkyy kävijämäärän vähentymisenä. Hiljaisuus on the Frogin osalta johtunut pääasiassa sairastumisesta SD:n viimeisellä viikolla, jonka vuoksi  SD:n noudattaminen täysin ohjeiden mukaan ei ole onnistunut eikä dieetin osalta ole siten ollut mitään raportoitavaa. The Mole noudatti SD:tä viimeisen viikon torstai-iltaan asti, jonka jälkeen ruoka onkin myyrälle maistunut ihan kiitettävästi. Toivottavasti tässä nyt ei ihan kaikki 4 kg tule saman tien takaisin ;) 

Nyt SD:n jälkeisellä viikolla the Frog on yhä jatkanut sairastelua ja ollut poissa töistä sen takia. Tänään the Frog on kuitenkin palannut the Molen iloksi töihin ja the Mog on päässyt miettimään, mikä on blogin kohtalo nyt SD:n päätyttyä. Päädyimme siihen, että the Mog lopettaa kirjoittelut nyt toistaiseksi, sillä ei tässä oikein enää ole mitään fiksua sanottavaa ilman dieettipäivityksiä eikä sitä täällä esitellyn tiukan itsekurin jälkeen kehtaa kirjoittaa, kuinka taas aloitimme aamumme suklaamuffinssilla (oho, nythän se paljastui) tai muista vastaavista tapahtumista. :)

sickfrog-normal.jpg 

(Tältä the Frog näyttää tällä hetkellä)

Kirjoittelu on ollut mukavaa ja oli kyllä huikeat kuusi viikkoa (tai the Frogilla vähän vajaa), mutta aika aikaansa kutakin sanoi pässi, kun päätä leikattiin. Eli nyt ei muuta kuin KIITOS JA KUMARRUS!

sunnuntai, 9. maaliskuu 2014

The end.

The Mole: Se on nyt sitten ohi. Perjantaina tosiaan oli tarkoitus lopetella dieettiä, mutta loppuikin sitten jo torstai-iltana johtuen ihan siitä, että töissä loppupäivästä iski huono olo, päätä särki ja olin muutenkin naamaltani ihan punainen ja kuumotti. Ajattelin, että kyseessä on jokin hiilarivaje tms., joten kävin kotimatkalla ostamassa leipää ja hedelmiä. Kylläpä hedelmät maistuivat hyviltä pitkästä aikaa ja olokin sitten loppuillasta helpotti. :) 

Nyt on viikonloppu tullut mässäiltyä ehkä vähän liikaakin pizzaa, suklaakakkua ja punaviiniä. Tarkoitukseni on nyt tosiaan yrittää viikot pysyä pitkälti ruodussa ja viikonloppuisin saa sitten herkutella. Olenkin tuohon jääkaapin oveen listannut asioita / hyviä tapoja, jotka olen poiminut dieetistä, ja jotka aion säilyttää jatkossakin. Siinä se lista sitten muistuttaa, jos meinaa syömistavat mennä överiksi tai on unohtunut liikkua riittävästi ym. :) 

Mutta dieetin lopputulokset: 

Kiloja lähti 4. 

Reisistä senttejä lähti 4, vyötäröltä 5, alavatsasta 5 ja lantiolta 3. Eli ihan hyvin mielestäni ja tyytyväinen olen. Kunhan eivät kilot ja sentit ihan heti tulisi takaisin.. Eilen olin shoppailemassa ja ostin aiempaa kokoani yhtä kokoa pienemmät housut !! Jeeij :D

keskiviikko, 5. maaliskuu 2014

- 3,2 kg !! :)

The Mole: That's all.

maanantai, 3. maaliskuu 2014

Kiusauksia

The Frog:

Tässäpä tulee teille kaikkien aikojen kiusaus;

pulla-normal.jpg

Käytiin eilen Anoppilassa ja laskiaissunnuntai kun oli, niin Anoppi oli leiponut pullia, jotka sitten täytettiin. Pöydässä oli neljää (sic!) eri hilloa ja iso kulho kermavaahtoa. Sorruin syömään, mutta siitä olen ylpeä, että söin vain puolikkaan pullan :) Muutenkin reissu sujui dieetin suhteen ok. Söin omia vihreitäni ja dieettiin kuuluvan määrän herkullista sisäfilettä. Alkukeittoa otin näön vuoksi muutaman lusikallisen. Kohotimme aluksi myös juhlamaljat (kihlojen ja miehen siskon synttäreiden vuoksi) ja otin skumppaa noin kaksi ruokalusikallista, ei paha :D

Myös lauantaina törmäsin kiusaukseen ihan kotioloissa. Mies laittoi ruoaksi peruseinesspydäriä. Valmistin siinä samalla omaa safkaa ja nälissäni kun olin, niin kinusin ja sain pienen maistiaisen tuota mättöä. Ihan oikeesti, kertoo jotain siitä, kuinka vaikeita viime ajat ovat dieetin kannalta olleet, kun einespyttis on taivas.

pyttipannu-normal.jpg

Kuten näkyy, määrä ei onneksi ollut kovin iso. Pääasiallisesti selätin nälän tällä omalla annoksellani, joka itse asiassa osoittautui aika hyväksi:

kala-normal.jpg

Tässä on siis lime-lohta, kukkakaali-pinaattimuusia ja kurkku-feta"salaattia".

Muutama sana vielä treeneistä. Nyt on vähän paha mieli. Mun polvet on vihoitelleet ihan tosissaan. Ilmeisesti yli 200 variaatiota kyykyistä/alakroppatreeni ei tee hyvää niille. Perjantaina kun tulin salilta, itkin. Harmitti niin paljon polvien oireilu. Eilen pidin täysin urheiluttoman päivän, koska mulle nousi myös kuume/lämpö. Mitään flunssan oireita ei ole, joten mies heitti, että voisikohan olla ylikunto. Mene ja tiedä, mutta toivon niin kovasti, että pääsen tästä taas jaloilleni - kirjaimellisesti.

lauantai, 1. maaliskuu 2014

Luisteleva myyrä

The Mole:

Nyt voi virallisesti jo sanoa, että enää (minulla kapinallisella) alle viikko dieettiä jäljellä! Viikot ovat menneet hirveän nopeasti ja pian paluu "nomaaliin" arkeen. Näin jo viime yönä unta, kuinka lähdin työpaikkamme vieressä olevaan Picniciin lounaalle. Unessani minulla oli vaikeuksia saada tilattua Picnicissä, sillä keiton lisäksi olisin halunnut vielä jotain muutakin, jotta koko lounarin arvo tulisi käytettyä. En kuitenkaan keksinyt, mitä voisin tilata, jotta ei olisi liian epäterveellistä. Päätin tilata smoothien, mutta Picnicin smoothie -kone oli rikki. Jossain kohtaa unessani tajusin kuitenkin, että minullahan oli työpaikan jääkaapissa odottamassa perinteinen jauhelihamössö, joten lähdin kiireen vilkkaa takaisin töihin. Mitähän tästäkin nyt voi sitten päätellä? Ilmeisesti vähän jännittää dieetin loppuminen tai sitten himoitsen joko Picnicin keittoa tai iki-ihanaa jauhelihamössöäni. :)

Viikonloppu sujunut tähän asti ihan mukavasti. Eilen olin eräissä juhlissa ja hauskaa oli huolimatta siitä, että en saanut syödä tarjolla olevia herkkuja tai juoda alkoholia. Sain kyllä tosissani tehdä töitä, etten olisi kajonnut niihin ihanan näköisiin pizzapaloihin tai mokkaruutuihin.. Mutta selvisin kunnialla! Tänään kävin luistelemassa ensimmäistä kertaa varmaan lähes kymmeneen vuoteen (?), mutta niin se taito vaan oli tallella ja pystyssä pysyin ja lujaa meni. Luistelun jälkeen päätin hemmotella itseäni ostamalla kimpun tulppaaneja. :) 

8BAA9581-3543-4FC8-9D9D-F8E503C95B4B-nor A69FF467-8C34-4C76-9AA4-0D9CD1DCDDCA-nor