The Mole: Jaa onkin vierähtänyt hetki siitä, kun viimeksi kirjoittelin. Onneksi tuo Frog on sentään ollut aktiivinen ja pitänyt blogikirjoittelusta huolta :D Voisin keksiä liudan tekosyitä, miksi en ole kirjoitellut mutta kylmä totuus on se, että en ole jaksanut. Jotenkin työpäivät ja treenit ym. vieneet täysin mehut tästä tytöstä. Onneksi viikko alkaa olla jo yli puolen välin, niin kohta pääsee taas viikonlopun viettoon! 

Tuossa aikaisemmin kirjoittelin, että tankkauspäivä olisi ollut keskiviikkona eli tänään, mutta päätinkin siirtää sitä parilla päivällä perjantaille. Onhan se nyt huomattavan paljon hauskempaa herkutella siten, ettei seuraavana päivänä tarvitse mennä töihin ja voi samalla katsella leffaa ja rentoutua kunnolla. Tankkauspäivän jälkeen olo saattaa luonnollisesti olla vähän turvonnut ja painokin saattaa nousta, mutta pitäisi olla vain väliaikaista ja tankkauspäivän tarkoitus onkin ilmeisesti kiihdyttää aineenvaihduntaa siten, että sen jälkeen paino laskee taas nopeasti. Kylläpä odottelen jo perjantaita, että pääsee oikein luvan kanssa herkuttelemaan! :) 

En vielä ole laittanut tänne Frogin lailla ennen ja jälkeen mittoja, mutta huomenna olisi tarkoitus aamusta nämä mitat taas ottaa ja mahdollisesti tulee sitten tännekin kirjoitus asiasta. Viime viikonloppuna kiloja oli lähtenyt kaksi ja kyllä sitä kai jokunen senttikin oli vyötäröltä ja reisistä lähtenyt. Jotenkin koen tuon mittanauhan käytön vaan vaikeaksi, koska otin alkumitat aika huolimattomasti enkä nyt enää tarkalleen muista, mistä kohdasta minkäkin mitan täsmälleen otinkaan. Mutta ainakin jotain suuntaa mittanauha antanee kuitenkin. :)

Huomenna ajattelin töiden jälkeen mennä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan spinning -tunnille. Olen viimeksi ollut spinningissä varmaan 6-7 vuotta sitten enkä tuolloin oikein pitänyt koko hommasta. Olen nyt kuitenkin yrittänyt erityisesti liikunnan suhteen mennä hieman mukavuusalueeni ulkopuolelle, jotta saisi vähän vaihtelua elämään. 

Maanantaina olin sellaisella ryhmäliikuntatunnilla, jossa oli sekoittuneena hieman pilatesta ja hieman joogaa. Ja mähän en siis tosiaan ikinä ole ollut mikään joogaaja -tyyppi, joka istuu lootusasennossa hymistelemässä (kuvaukseni joogasta kertoo jo sen, etten sitä osaa ja tajua). Mutta olihan se toisaalta ihan virkistävä kokemus! 

585713-normal.jpg

... Yes, I admit: I am a cat person.