The Frog: Huu, huomenna alkaa. Tuntuu kyllä oikeastaan tosi hyvältä nyt, että tämä jännitäminen loppuu ja pääsee oikeasti näkemään, mistä tässä kaikessa on kysymys.

Minäkin ostin perjantaina diettiin vapaaehtoisena kuuluvat "mömmöt". Oli jokseenkin ristiriitainen  fiilis, kun samalla reissulla ostin punaviiniä ja herkut :D Eilen herkuttelu jatkui vielä, kun olin ystävän kanssa rentoutumassa. Illalla kotiin päästyäni olin jo niin täynnä kaikesta epäterveellisestä, että mua oikeasti houkutti niinkin terveellinen vaihtoehto kuin ruisleipä, leikkele, kurkku ja salaatti :O

Leikin äsken mittanauhan ja kameran kanssa ja nyt on tiedossa ainakin jonkinnäköiset suuntaa-antavat alkutilanteen mitat. Otin myös kokovartalokuvat. Huhhuh, aikamoista tarkastella itseään joka kulmasta. Luin kuitenkin jostain toisesta blogista, että valokuvien ja mittojen ottaminen kannattaa, sillä niistäkin voi seurata dieetin edistymistä. Kiloja ei välttämättä putoa kamalasti, kun läski muuttuu lihakseksi, mutta kuvista ja nauhan avulla voi sitten seurata sitä mahdollista kiinteytymistä. Ja Luoja yksin tietää, että mä tarvitsen kaiken mahdollisen motivaation :)

Kohta kauppaan ostamaan ainakin alkuviikon ruokatarpeet ja pieniä muovirasioita, joissa saa eväät kulkemaan. Huomenna kello soimaan kuudelta ja ensimmäisen liikuntasuorituksen pariin.